CNE 2.0 verkosto kokoontui Fiskarsin veitsitehtaassa - lue mitä opimme kuvankauniissa ruukissa

Fiskarsin kylä Raaseborissa.
Snow covered buildings of the former Fiskars Ironworks Village in Raseborg (formerly Pohja), Finland

CNE2.0 -hankkeen destinaatioverkosto kokoontui perjantaina 7.3.2025 Fiskarsin veitsitehtaassa. Tapaamisessa keskityimme Fiskarsin matkailun kestävään kehittämiseen ja erityisesti kestävyyden sosiaaliseen ja kulttuuriseen puoleen. Lue lisää päivästämme alapuolelta.

Fiskars Villagen Kaisa Parviainen (omistaja Fiskars Oyj Abp) kertoi, että Fiskarsin ruukki on perustettu vuonna 1649. Fiskars Village ylläpitää ja kunnostaa kuvankaunista ruukkia. Samalla se katsoo rohkeasti tulevaisuuteen. Kävijäkokemusta mitataan ja kehitetään, ja matkailua edistetään. Samaan aikaan panostetaan viestintään ja markkinointiin, ja pidetään yllä esimerkiksi hääkalenteria, sillä häät ovat yksi Fiskars Villagen lukuisista konsepteista.

Fiskars Village toteuttaa joka kesä matkailijakyselyitä, jossa oli myös tänä vuonna avoin kysymys vastuullisuudesta. Parviaisen mukaan he saivat paljon erinomaisia vastauksia, jotka korostivat alueen ylläpitämisen, siisteyden, tunnelmallisuuden sekä idyllisyyden merkitystä. Vastaajat kannustivat myös ympärivuotisen matkailun ja joukkoliikenteen kehittämiseen. 

Tärkeänä nähtiin myös se, että vanhoja rakennuksia entisöidään (esimerkiksi vanha paloasema), ja että alueella on omaa käsityö-, ruoka- ja juomatuotantoa, jota voi ostaa vierailun aikana. Matkailijoiden mielestä etenkin torialuetta kannattaisi kehittää.

Made in Raseborg

Visit Raaseporia olivat esittelemässä Anna Olin ja Pia Ewalds. Yksi kohokohdista oli heidän näyttämänsä ”Mikä ihmeen Raasepori?” -matkailuvideo, joka syvensi ymmärrystämme kunnasta matkailukohteena. Moni tuskin edes tietää, että Raasepori on Uudenmaan laajin kunta, johon kuuluu useita kinnostavia kohteita, kuten Billnäs ja Mustion linna. 

Alueella on myös saaristoa, patikointireittejä, pyöräilymahdollisuuksia, laskettelua, käsipalloa, kulttuuria, lähiruokaa sekä kauniita luontokohteita, kuten esimerkiksi Tammisaaren kansallispuisto.

Raaseporissa kohteiden väliset etäisyydet ovat pitkiä – varsinkin jos ei ole omaa autoa. Siksi Bosse-joukkoliikennettä ja pyöräilyreittejä kehitetään aktiivisesti. Se myös osallistuu South By Cycle -hankkeseen, jonka avulla parannetaan rannikkoreittien pyöräilymahdollisuuksia. Pyöräily onkin yksi keskeisistä kehityskohteista. 

Raasepori käyttää ylpeästi Welcome Cyclist tunnusta, ja pyöräilijöiden opasteita ja palveluita parannetaan yhteistyössä Traficomin kanssa.

Raasepori panostaa myös vastuullisuuteen ja ilmastotyöhön. Se on ollut hiilineutraali HINKU-kunta jo vuodesta 2013 lähtien. Glasgow Declaration on Climate Action in Tourism -julistuksen Raasepori allekirjoitti vuonna 2020.

Raasepori tukee yrityksiä Visit Finlandin Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelman käyttöönotossa. Tällä hetkellä raaseporilaisia STF-yrityksiä ovat esimerkiksi Villa Skeppet ja Mustion linna. Merkit osoittavat, että tulevaisuudessa STF-yrityksiä tulee olemaan huomattava määrä.

Destinaatioverkoston jäsenet nauttimassa maittavaa vegaanilounasta Fiskarsin Kuparipajassa

Raaseporissa paljon meneillään. Kunta on esimerkiksi lanseerannut Made in Raseborg -leima, jota paikalliset yritykset voivat käyttää tuotteidensa ja palveluidensa merkkaamiseksi. Lisäksi se on avoimesti We Speak Gay -kumppani, joten vähemmistöjen edustajat ovat enemmän kuin tervetulleita. Matkailun saralla Raasepori tekee paljon yhteistyötä Visit Hangon kanssa. 

Fiskarsin veitsitehtaasta juomia joka makuun

Carbon Neutral Experience 2.0:n (CNE 2.0) destinaatioverkosto kokoontui Fiskarsin vanhassa aura- ja veitsitehtaassa, joka oli Fiskarsin viimeinen käytössä ollut tuotantolaitos. Tätä nykyä veitsitehtaassa toimii panimon, tislaamon, viinimön, ravintolan, baarin sekä juomapuodin kattava elämyspaikka, jossa tarjoillaan muun muassa Fiskarsin Panimon, Noita Wineryn, Ägräs Distilleryn ja Suomenlinnan Panimon vastuullisesti tuotettuja juomia ja maukkaita elämyksiä.

Fiskarsin panimon jäljet johtavat Mäntsälään, jossa Jari Leinonen perusti Rekolan panimon vuonna 2011. Panimo muutti Fiskarsiin vuonna 2014 ja vaihtoi samalla nimensä. Heino Group -konserni osti viihtyisän panimon osaksi muutenkin vaikuttavaa yritysportfoliotaan vuonna 2020. 

Heino Groupin muita tunnettuja brändejä ovat muun muassa Kalavapriikki, Anton & Anton ja Brukett. Lisäksi se omistaa muutamia kiinteistöosakeyhtiöitä ja on sijoittanut aktiivisesti.

Fiskarsin Veitsipajassa ohjelmaosuus

Heino Groupiin liittymisen jälkeen Veitsitehdasta laajennettiin. Nykyään se työllistää jo 21 henkilöä, ja kesän sesonkiaikana vielä tätäkin enemmän. Veitsitehtaalla on oma baari, juomatuotantoa, sesonkiravintola, vuokrattavat kokous- ja juhlatilat, tapahtumia, palveluita ja muuta vuokraustoimintaa. Siellä järjestetään esimerkiksi ohjattuja kierroksia, tastingejä, live- ja standup-keikkoja, klubi-iltoja, kirpputoreja, keskustelu- ja elokuvailtoja, karaokea, kursseja sekä olut- ja viinifestivaaleja.

Hankinnoissa suositaan paikallisia toimijoita ja tuotteita. Esimerkiksi huonekalut ja puupanelointi on tehty Fiskarsissa. Syynä tähän on halu tukea ja työllistää paikallisia toimijoita. Veitsitehtaan myötä on saatu myös lisää asukkaita ja lapsia Fiskarsiin. Sen ensisijaisena tavoitteena on parantaa kannattavuuttaan, mikä on aina yrityspolun alussa haasteellista.

Lienee sanomattakin selvää, että Veitsitehtaalla vastuullisuustyö on tärkeää, ja sitä varten on aivan oma päällikkönsä. Yritys on huomioinut YK:n kestävän kehityksen tavoitteet sekä Global Compactin toiminnassaan. Lisäksi se on panostanut myös DEI-työskentelyyn sekä raaka-aineiden tuottajamaiden ihmisoikeustilanteisiin. Henkilöstön hyvinvointia seurataan Signi-kyselyjen avulla, ja sitä käsitellään myös kehityskeskusteluissa.

Veitsitehdas on ISO 14001 -sertifioitu. Rakennuksen katolla on kuulaana loistavat aurinkopaneelit, ja hiilijalanjälki lasketaan Heino Groupissa konsernitasolla. Sen käyttämät raaka-aineet ovat kotimaisia, ja yrityksen kierrätysprosentti oli hurjat 98,7 % vuonna 2024. Tässä vaiheessa voinemme tunnustaa, että odotamme Veitsitehtaalle STF-merkkiä kevään 2025 aikana!

Fiskars kyläseura ry kyläläisten tekemisen tukena

Fiskarsissa toimii aktiivinen ja eloisa kyläseura, joka perustettiin perustettiin vuonna 1984. Fiskarsin kyläseura ry sai alkunsa, kun kylän asukkaiden harmiksi yleinen sauna lopetettiin. Uusi, komea hirsisauna saatiin lopulta vuonna 2004 niin kutsutuiden Kieloniemen rakennustalkoiden seurauksena. Sen pääsuunnittelijana toimi Tapio Hietalahti.

Fiskarsin kyläyhdistys ry:ssä on noin 300 jäsentä, ja sen toiminnanjohtajana on Hanna Räisänen. Yhdistys jakaantuu moneen eri jaostoon, kuten esimerkiksi koti-, koulu-, päiväkoti- ja jalkapallojaostoon. Lisäksi omia ryhmiä ja kerhoja löytyy myös luoville pajoille, luonnolle ja kalastukselle, ja onpa Fiskarsissa oma saunatoimikuntansakin.

Kyläseuran ympäristöjaosto keskittyy muun muassa vieraslajitorjuntaan, ja se pyrkii muuttamaan nykyiset nurmikot niityiksi, jotka ovat lajirikkaudeltaan yksi monimuotoisimmista luontotyypeistä. Se hoitaa ja kantaa vastuun myös ankoista, jotka tepastelevat ja kiertelevät ympäri Fiskarsia syömässä vieraslajietanoita.

Fiskarsissa on talvisin keskimäärin noin 400 asukasta, mutta kesäisin asukasmäärä voi nousta jopa 600 asukkaaseen. Viime vuosina etenkin nuoret, perheelliset aikuiset ovat innostuneet Fiskarsista. Koulu ja päiväkoti ovatkin yhteisön peruspilareita. Kyläseura toimii alueen yhdistysten kattojärjestönä, ja yksi sen tavoitteista on työllistää paikallisia nuoria.

Kestävän matkailun kohteet interaktiiviselle kartalle

Fiskarssissa paikalla oli myös CNE 2.0 -hankkeen maantieteilijä Aurelia Noel Novia ammattikorkeakoulusta, joka esitteli läsnäolijoille GIS-työtä. GIS on maantieteellinen informaatiojärjestelmä, jonka avulla kartoitetaan vastuullisia matkailuyrityksiä (ks. täältä). Sen avulla luodaan interaktiivisia karttoja, joissa näkyy matkailukohteiden kylmiä ja kuumia pisteitä Uudellamaalla, joka on myös CNE 2.0:n kohdealue. 

Interaktiivisella GIS-kartalla jokaisella kohteella on oma pisteestä, josta käyttäjä voi tarkistaa, missä tilanteessa kohteen vastuullisuustyö on, ja mitä akkreditointeja sille on myönnetty. Kartta näyttää myös matkailun päästöt ja esimerkiksi kohteen hiilijalanjäljen. Kartan avulla näkee myös verkoston, kestävät reitit ja tarjoilut kohteiden välillä. 

Samalla se auttaa yrityksiä inspiroitumaan ja kehittämään omaa yritystoimintaansa, kun ne pääsevät tarkastelemaan, miten muut yritykset toimivat vastuullisuuden saralla. Kartan tiedot on kerätty verkosta, ja ne ovat vapaasti hyödynnettävissä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että niitä voi hyödyntää myös muissa hankkeissa – etenkin, kun karttoja päivitetään.

Digitaalision ja vihreän siirtymän -hankkeella digihiilettömäksi

Mukana ovat Uudenmaan kunnat ja matkailualan pienet ja keskisuuret yritykset. Välillisinä kohderyhminä ovat PK-yritysten alihankintaverkostot ja sidosryhmät sekä muut hankkeet, kuten CNE 2.0 ja Visit Finland.

Hankkeessa kehitetään matkailuyrityksiä digihiilettömiksi. Päätavoitteena on matkailualueiden (eko)kilpailukyvyn kehittäminen. Alatavoitteina ovat:

  1. Tulevaisuuskestävä osaaminen
  2. Kiertotalouden ekosysteemit
  3. Kiertotaloutta edistävät digihiilettömät ratkaisut

Digi + Hiiletön 2.0:ssa tehdään kokeiluja, palastellaan kehitettävät asiat sopivankokoisiksi, mistä syntyy hankkeen konkretiaa.

Digi + Hiiletön 2.0 keskittyy myös tulevaisuusajatteluun ja kartoittaa sitä, mikä on tulevaisuusmatkailu. Kokeillen kehitetään strategista ennakointia ja ketteryyttä, jota opitaan yhdessä. Strateginen ennakointi ja strateginen ketteryys parantavat merkittävästi yritysten kilpailu- ja suorituskykyä, sillä ennakointikyky on vahva ennustetekijä sille, että yritys nousee alan kärkitoimijoiden joukkoon ja saavuttaa erinomaista kannattavuutta ja kilpailijoitaan parempaa markkina-arvon kasvua. 

Mottona voisi toimia seuraava lausahdus: ”The best way to predict the future is to create it.” 
– Peter Drucker (1909–2005).

Ilmoittaudu viimeisiin työpajoihin

Maalis-toukokuussa on kivoja työpajoja, joihin voit ilmoittautua täällä. Muistathan, että julkaisemme LinkedInissä ja Facebookissa uutisia, jotka kannattaa ehdottomasti ottaa seurantaan.